Menin hieman yli vuosi sitten Tampereen yliopiston järjestämään kirjastotyöntekijöiden täydennyskoulutukseen. Halusin nähdä, mitä koulutus voi tarjota vielä yli 30 vuotta kirjastossa työskenneelle seniorille. Sellaista kutsutaan usein tietojen päivittämiseksi. Viimeinen osio on menossa, joten minulla on mainiot perusteet tarkastella annettua opetusta. Onko se vastannut tarkoitustaan, olenko saanut siitä irti haluamani?!

Kulunut vuosi on itse asiassa ollut erittäin raskas, varsinkin kun opiskelu on tapahtunut työn ja kaiken muun elämän ja harrastusten ohessa. Suurin osa vastauksistani on lähtenyt yömyöhään, mutta mikä helpotuksen ja ilon tunne, kun ne on saanut tehdyksi! Muutaman kerran jouduin pyytämään lisäaikaa tehtävien suorittamiseksi, mutta en toki ollut ainoa joka niin teki. Opettajat olivat ymmärtäväisiä ja antoivat jatkoaikaa  auliisti. Heille tuntui olevan pääasiana se, että opiskelijat todella suorittivat tehtävänsä ja tulivat sitä vastaan niin paljon kuin mahdollista.

Palaute on ollut yleensä  perusteellista ja asiantuntevaa. Opettajien vastauksista saattoi nähdä, että niihin kului runsaasti aikaa ja kenties kahviakin. Niiden tarkoitus oli rohkaista ja kannustaa jatkamaan jopa epäkohtien korjaamista työssään. Itse asiassa opiskelun parasta antia on ollut sen konkreettisuus. Tunnen saaneeni uusia välineitä ja vanhojen menetelmien perusteellista puhdistamista. Kirjaston arjessa ei välttämättä tarvita RSS-syötteitä, Delicious-kirjanmerkkejä blogeista puhumattakaan, mutta niistä tietäminen on välttämätöntä ainakin yleissivistyksen kannalta. Tiedonhakutehtävät heti kurssin alussa veivät lähes maitohapon partaalle, mutta niinpä  vain tiedän  tällä hetkellä, miten matkustan autolla Turun Annankadulta vaikka Jyväskylään Keskuskatu 2:een.

Oikeastaan paras tapa oppia ja päästä eteen päin on tiedostaa puutteensa ja heikkoutensa. On ollut antoisaa tarttua tehtäviin,  vaikka muuta tekemistä olisi ollut vaikka kuinka paljon. Läheskään kaikilla kirjastojen työntekijöillä  ei ole tekniikka hallussaan  ja se on ollut kurssin ehkä vaikein ja raastavin  havainto. Tämä blogi on myös osa oppimistehtävää: ennen täydennyskurssia en olisi tullut itse luoneeksi sellaista, vaikka olen toki tutustunut lukuisiin muihin  kirjastoblogeihin.

Edellinen lause olisi sopinut  jo blogini loppuun, mutta haluan vielä jatkaa. Eniten suren sitä, että muutama kurssilainen on päättänyt lopettaa opiskelunsa kurssin työläyden takia. Onhan kulunut vuosi sitonut energiaa varsinkin kun on tuntenut huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä, mutta kun on voittanut itsensä (ja mukavuudenhalunsa) ja saattanut loppuun annetut tehtävät, on mieli tyyni ja onnellinen. Tämän kirjoitukseni tarkoitus on kannustaa kaikkia muitakin opiskelemaan ja mottona olkoon "koskaan ei ole liian myöhäistä".